| Nimi | Angelfire "Antonio" | Rotu, sukupuoli | Gotlanninrussponi, ruuna |
| Syntymäaika | 25.08 2016,9v | Säkäkorkeus, väri | 123 cm, rautias |
| Rekisterinumero | VH18-028-0028 | Maahantuoja | Anniina Rosin, Kultakummun tila |
| Omistaja | Teppo Hilla-aho (VRL-13558) | Painotus | yleispainotus |
| Kasvattaja | Erin Lindfors, Farm Lindfors | Meriitit | -- |
Luonnekuvaus
Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit. Proin neque augue, convallis vel tempor sit amet, elementum id urna. Maecenas malesuada, elit mollis fermentum mattis, nunc odio suscipit nisi, laoreet porttitor massa nulla at turpis. Sed a augue quis augue blandit luctus. Praesent id porttitor purus. Maecenas quis dui nec dolor condimentum pellentesque ac ut sem. Sed quam velit, posuere euismod vehicula sit amet, dignissim vel dui. Maecenas id arcu nec lectus gravida aliquet eu nec tellus. Duis odio lectus, adipiscing tempor cursus sed, imperdiet ac orci. Praesent sagittis suscipit augue a varius. Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit. Nulla eget dolor sapien, sed ultricies metus. In tempus pellentesque enim, ac dapibus est convallis sit amet. Nunc vestibulum magna at urna ultrices mattis lacinia ante semper.
Sukuselvitys
|
i. Inferno gotlanninruss, 125 cm, punarautias,evm |
ii. Excalibur gotlanninruss, 122 cm, kulomusta,evm | iii. Braveheart - evm |
| iie. Liberty - evm | ||
|
ie. Sunflare gotlanninruss, 123 cm, voikko,evm | iei. Pendragon - evm | |
| iee. Pink Champagne - evm | ||
|
e. Innocence gotlanninruss, 126 cm, rautiaankimo,evm |
ei. Huckleberry gotlanninruss, 119 cm, ruunikko,evm | eii. Skyborne - evm |
| eie. Midnight Lily - evm | ||
|
ee. Temptress gotlanninruss, 127 cm, mustankimo,evm | eei. Aragorn - evm | |
| eee. Mistress - evm |
Kilpailukalenteri
| Kisakalenteri | |
|
00.00.0000 - Paikka - Luokk A - 0/00 00.00.0000 - Paikka - Luokk A - 0/00 00.00.0000 - Paikka - Luokk A - 0/00 00.00.0000 - Paikka - Luokk A - 0/00 |
00.00.0000 - Paikka - Luokk A - 0/00 00.00.0000 - Paikka - Luokk A - 0/00 00.00.0000 - Paikka - Luokk A - 0/00 00.00.0000 - Paikka - Luokk A - 0/00 |
Näyttelyt
Historia
Angelfire syntyi Ruotsissa lokakuussa 2016 Lindfors Farmille, pienelle maatilalle Skånessa. Antoniksi kutsuttu pieni ponivarsa kasvoi hurjaa vauhtia villiksi ja ailahtelevaksi oriiksi. Aikaisen ruunauksen jälkeen sen luonteenlaatu kuitenkin tasoittui hieman ja enää se oli vain toisinaan hieman ilkikurinen, mutta pääasiassa maailman kiltein poni. Se ystävystyi nopeasti muiden hevosten kanssa eikä tuntunut juuri koskaan aiheuttavan päänvaivaa. Unelmien enkeliponi tuli tosin tarpeeseen, sillä tilan kaksi muuta ponioria aiheuttivat kaaosta minkä vain kerkesivät.
Nelivuotiaana nuori, mutta lupaava ratsu laitettiin myyntiin tilanpuutteen ja rahantarpeen vuoksi. Anton löysi tiensä suomalaiselle Kultakummun hevostilalle. Etelä-Suomessa sijaitseva Kultakummun hevostila toimii lähellä olevan terapiakeskuksen hevostoimipisteenä, ja tarjoaa terapia- sekä vammaisratsastusta. Kultakummun omistaa Rosinin pariskunta, Eino ja Anniina. Anniina rakastui ikihyviksi Antonin myynti-ilmoitukseen ja matkusti Ruotsiin hakemaan ponia jo seuraavana päivänä. Ostos osoittautui hyvin onnistuneeksi; Antonista kouliutui pienellä vaivalla täydellinen terapiahevonen, josta tuli sekä lasten, että lyhytkasvuisten ihmisten ykkössuosikki. Poni itse tuntui olevan vain mielissään saadessaan paljon huomiota ja voidessaan viettää lähes loputtomasti aikaa ihmisten seurassa, se kun oli hirmuisen ihmisrakas otus.
Sitten tuli se talvi. Lunta ei ollut juuri ollenkaan, mutta jäätä senkin edestä. “Seuraava jääkausi tais just tulla”, Anniina oli mutissut itsekseen ja lähtenyt taluttamaan Antonia tarhaan. Kaksikko eteni varovasti liukkaalla tallinpihalla, kun ilmaa halkoi pamaus ja rutistuvan metallin karmaiseva ääni. Anton luonnollisesti säikähti ääntä, riuhtaisi itsensä irti yhtä pelästyneen Anniinan käsista ja pakeni säikähtämäänsä ääntä peilijäällä. Se muksahti pari kertaa nurinkin ja rupesi ontumaan toista etujalkaansa, mutta jatkoi silti matkaa, niin kovasti se oli pelästynyt. Anniina yritti totta kai juosta hevosen perässä ja saada sen kiinni. Sitten kuului auton torvi, äkkijarrutuksen aiheuttama kirskunta ja kova kolahdus. Sitten laskeutui hiljaisuus. Jo vuosia nainen oli kironnut, että autotie oli niin lähellä, ja pelännyt pahinta - ja nyt siitä tuli todellisuutta.
Anton makasi autojen seassa maassa, raskaasti hengittäen ja loukkaantuneena. Silminnäkijät kertoivat, ettei se ollut loukkaantuneen etujalkansa takia päässyt tarpeeksi nopeasti pois alta, vaan henkilöauto oli osunut siihen, voimatta aiemman autokolarin takia väistää minnekään tukkiutuneella autotiellä. Anniina oli jo luopunut toivosta, kun Anton ei edes yrittänyt päästä ylös, ja soitti eläinlääkärin lopettamaan hevosen. Poni itse ei kuitenkaan ollut vielä valmis luovuttamaan; Törmäyksen aiheuttamasta pökerryksestä toivuttuaan se nosti ensin hieman päätään, liikautti takajalkojaan, huiski hännällään ja tuntui vähän keinahtelevan kyljellään. Omistajatar ei kuitenkaan uskaltanut toivoa - kunnes Anton seisoi omilla jaloillaan. Eläinlääkäri totesi ponin voivan tilanteeseen nähden melko hyvin. “Fyysisesti se saattaa toipua”, eläinlääkäri kertoi. Joku voisi ajatella, että ihmisen itsekkyys vei sinä päivänä voiton ja että hevosen olisi pitänyt antaa nukkua pois, sillä liikenteestä jäisi varmasti traumat, mutta se joku ei nähnyt Antonin silmiä ja sitä taisteluntahtoa, joka ponilla oli ja on edelleen.
Hukkalammelle Anton saapui noin kahdeksan kuukautta onnettomuutensa jälkeen. Fyysisesti se oli taas kuin uusi, mutta luotettavasta terapiaponista oli tullut hermoraunio. Sen selkään ei uskaltanut laittaa ketään ja kotitallille Kultakumpuun oli mahdotonta jäädä, sillä jokainen lähistöltä kuuluva auton ääni sai sen varuilleen. Niinpä ponista laitettiin myynti-ilmoitus; “Poni halvalla osaavalle omistajalle maalle. Tarvitsee kuntoutusta onnettomuuden jälkeen, ei siedä autoja.” Ei se kovin vakuuttava ilmoitus ollut, mutta en voinut olla heltymättä, kun näin kuvan alipainoisesta, huonokarvaisesta ponista, jonka kanssa omistajat eivät selkeesti tulleet enää toimeen. Yritys oli ollut kova, mutta Anton ei vain sopeutunut Kultakumpuun enää onnettomuutensa jälkeen. Niin se päätyi meille.
© Nikki(vrl-14085)Päiväkirja
14. huhtikuuta 2018, kirjoittanut: Nikki(vrl-14085)(398 sanaa)
Angelfire oli kerta kaikkiaan surkea näky saapuessaan Hukkalammelle. Se oli selvästi ahdistunut rämisevässä kuljetuskopissa, jonne se oli lukittu koko matkan ajaksi Etelä-Suomesta meille, mutta riehumaankaan se ei rauhoittavien vuoksi kyennyt. Poni oli pahasti aliravittu, pölyinen ja kaikin puolin onnettoman oloinen. “Se ei meinaa enää päästää lähelle, eikä suostu syömään”, Anniina Rosin kertoi murheelliseen sävyyn, katsellen poniaan silmät kyynelistä kiiluen. “Meillä on autotie niin lähellä, että Antonia on vaikea saada ihan vaan ulos”, omistaja jatkoi, silittäen vähän ponin vaaleanharmaata harjaa. Nainen joutui kuitenkin vetämään kätensä pois lähes heti, kun kosketus sai Antonin säpsähtämään ja yrittämään peruuttaa pois sen luota. “Vähän ollaan edistytty sen kanssa, mutta sen on parempi maalla. Toivottavasti se kuntoutuisi täällä.” “Kyllä se kuntoutuu”, menin vahingossa möläyttämään, vaikka en ollut edes tavannut hevosta ennen kuin nyt. Mistä minä tietäisin, ehkä se oli jo menetetty tapaus. Päivänselvää oli kuitenkin se, että yrittämättä ei luovutettaisi, ei missään nimessä.
Talutin Antonin karsinaansa tallin perälle. Muut hevoset olivat ulkona, joten poni saisi tutustua itsekseen talliin ja yrittää vähän rauhoittua matkan jäljiltä. Uskalsin jättää ponin yksin karsinaansa vasta hetken kuluttua siitä huolimatta, että Jyrki oli asentanut viidenteenkin karsinaan turvakameran. Neljässä muussakin karsinassa oli kamerat, jotta saatoin vartioida hevosiani häiritsemättä niiden rauhaa. Vetäydyin sisälle taloon ja kietouduin vilttiin kannettavani ääreen, ja tarkkailin Antonia. Se vaikutti hermostuvan sitä mukaa, kun rauhoittavien vaikutus hälveni, mutta tovin hermoiltuaan se rupesi vähitellen todella rauhoittumaan. En uskonut, että sen ahdistus katosi yhtään minnekään, mutta se tuntui ainakin hyväksyvän, että oli täällä nyt. Sydämeni oli särkyä, kun katselin surkean ponin pyörimistä karsinassa. Olisin halunnut mennä halaamaan sitä ja kertomaan, että kaikki järjestyisi, mutta tiesin, että kosketus ja liian lähelle tunkeutuminen - ja etenkin sen karsinaan tunkeutuminen - vain ahdistaisi Antonia enemmän. Se saisi siis oleskella ihan rauhassa tänään ja illalla tavata kämppäkaverinsa.
Ilta saapui kuin varkain ja tunsin sydämelläni raskaan painon, kun talutin Andyä ja Nipaa talliin tarhauksesta. Jyrki oli jo tuonut Sheenan ja Mickeyn talliin, mutta nyt Hukkalammen jalokivetkin olisivat paikalla. Suljin nuoret orit karsinoihinsa ja kävin sitten kurkkaamassa Antonia. Olin varautunut rauhoittamaan ponin, mutta sen sijaan se vain seisoskeli karsinassaan ja haisteli ilmaa sieraimet suurina. Minut nähdessään se kuitenkin säpsähti ja hakeutui nopealla liikkeellä karsinan nurkkaan. “Kaikki on hyvin, Anton“, lupasin lempeästi, mutta ruuna veti kormat luimuun ja pälyili minua kuin pahempaakin hirviötä. Pieni haikeuden aalto vyöryi auttamatta ylitseni, kun sekoitin hevosille iltaruuat ja jaoin ne sitten karsinaan. Hevoset saivat syödä valmiiksi, ennen kuin sammutin valot ja suljin tallin.