virtuaalihevonen/sim-game horse | takaisin listaukseen
Ulkoasu © M Layouts
Ulkoasun kuva © AK Vapaasti
Ulkoasu muokkaus © VRL-13558

Rotu, sukupuoli Hannover, ruuna
Syntymäaika 08.04.2011, 14v
Säkäkorkeus, väri 172cm
Rekisterinumero VH12-011-0208
Omistaja Jassu Metso (VRL-13558)
Koulutustaso Vaativa B, 125cm, 120cm, CIC3
Maahantuoja Arnika

Daguiri tutummin Giro on luonteeltaan ehdottomasti mamman mussukka. Se haluaa aina miellyttää kaikkia ja pyrkiikin tulemaan kaikkien kanssa toimeen. Sen turhankin nöyrästä luonteesta on kuitenkin välillä ollut enemmän haittaa kun hyötyä. Varsana se aina oli pahnan pohjimmainen ja muut varsat jopa hieman kiusasivat sitä. Sen takia se vietti suurimman ajan itsekseen tarhan nurkassa ja kiintyi hirveän herkästi ihmiseen. Vanhempanakin se viihtyy mieluiten omassa rauhassa ja mieluiten ihmisten lähellä.

Ratsastessa se antaa kaikkensa ratsastajalle ja antaa isommatkin virheet anteeksi. Se ei kuitenkaan siedä suusta vetämistä. Se toimii paremmin avuilla ja kevyellä kädellä. Kouluradalla se esittää parhaimmat liikkeensä ja on hyvin näyttävä ratsu. Esteillä se on myös kuin kotonaan ja hyppä kaiken yli mitä sen nenän eteen laitetaan. Erikoisesteet saattaa välillä tuottaa hieman epäröintiä mutta kannustavan ratsastajan kanssa se kyllä uskaltaa. Giron täytyy vain luottaa selässä oliaan. Maastoesteillä sen keskittyminen saattaa herpaantua välillä metssä kuuluviin ääniin mutta osaavan ratsastajan kanssa se kyllä pärjää sielläkin.

Maastoillessa Giro viihtyy mieluiten kahdestaan ratsastajan kanssa ja pitkät maastoretket on sen mieleen. Lumessa laukkaaminen on sen mielestä mukavaa puuhaa ja myös pulkan vetämisestä on tullut ruunan bravuuri. Aluksi se saattaa hätkähtää perässä tulevaa pulkkaa ja riemuitsevia ihmisiä mutta lopulta se on kuin omassa elementissään.

i. Damascus - evm ii. Decibel - evm iii. Tuntematon
iie. Tuntematon
ie. Prom Queen - evm iei. Tuntematon
iee. Tuntematon
e. Miss Frabca - evm ei. Masterpiece - evm eii. Tuntematon
eie. Tuntematon
ee. Amber Gem - evm eei. Tuntematon
eee. Tuntematon

Jälkeläiset

01.02.2017 o.Deimos v.d. Zelos e.Berenike

Esteratsastus
00.00.0000 - Paikka - Luokk A - 0/00
00.00.0000 - Paikka - Luokk A - 0/00
00.00.0000 - Paikka - Luokk A - 0/00
00.00.0000 - Paikka - Luokk A - 0/00
00.00.0000 - Paikka - Luokk A - 0/00
00.00.0000 - Paikka - Luokk A - 0/00
00.00.0000 - Paikka - Luokk A - 0/00
00.00.0000 - Paikka - Luokk A - 0/00
00.00.0000 - Paikka - Luokk A - 0/00
00.00.0000 - Paikka - Luokk A - 0/00
00.00.0000 - Paikka - Luokk A - 0/00
00.00.0000 - Paikka - Luokk A - 0/00
00.00.0000 - Paikka - Luokk A - 0/00
Kouluratsastus
00.00.0000 - Paikka - Luokk A - 0/00
00.00.0000 - Paikka - Luokk A - 0/00
00.00.0000 - Paikka - Luokk A - 0/00
00.00.0000 - Paikka - Luokk A - 0/00
00.00.0000 - Paikka - Luokk A - 0/00
00.00.0000 - Paikka - Luokk A - 0/00
00.00.0000 - Paikka - Luokk A - 0/00
00.00.0000 - Paikka - Luokk A - 0/00
00.00.0000 - Paikka - Luokk A - 0/00
00.00.0000 - Paikka - Luokk A - 0/00
00.00.0000 - Paikka - Luokk A - 0/00
00.00.0000 - Paikka - Luokk A - 0/00
00.00.0000 - Paikka - Luokk A - 0/00

Estevalmennus 15.11.2018, Jannica (VRL-04799)(282s)

Giro käyttäytyi valmennuksen alusta alkaen kuin herrasmies. Alkuverryttelyssä ruuna keskittyi oikein hyvin tytön antamiin apuihin ratsastaessasi voltteja ja taivutuksia väistöistä avotaivutuksiin. Ruuna oli verryttyään oikein hyvin kuulolla ja liikkeissään melko vetreä. Huolellisen verryttelyn jälkeen siirryimme pikkuhiljaa puomi- ja kavalettitehtäviin. Sait alkuun tulla puomeja pitkällä sivulla jonona ja sen jälkeen kavaletteja ympyrällä, jotka nostettiin ristikoiksi muutaman kerran jälkeen. Saitte vaihtaa suuntaa ja tulla ristikot vielä huolellisempien teiden kanssa uudelleen. Vasen kierros oli molemmille hieman vaikea, jossa suoritustarkkuus kärsi selkeästi ja suunnitelmallisuus tekemisestä puuttui lähes kokonaan. Seuraavaksi esteet nostettiin noin kuuteenkymmeneen senttiin ja tein puomi-innari harjoituksia suoralle uralle peräjälkeen niin että lopulta tehtävässä oli neljä pystyä puomeineen välissä. Sait ratsastaa innarilla ihan reippaasti eteen, sillä hevosväli uhkasi jäädä vähän Girolle pitkäksi. Uusitun tempon kanssa tehtävä onnistui heti paremmin, mutta jälleen oli eroa vasemmassa kierroksessa tullessa ja päädyin laittamaan kaarteeseen kartion, jonka takaa sait paremman linjan esteelle. Laukasta olisit saanut vielä pyytää tahdikkaampaa ja enemmän eteenpyrkivää, jotta takaosa olisi päässyt kunnolla töihin, mutta muuten alkutunti sujui kivasti.

Välikäyntien jälkeen tehtiin innari kahdesta pystyesteestä, joiden perään laitettiin vielä kolmanneksi esteeksi okseri, kaikkien väliin tuli siis vain ponnistus, kertasin, kun en ollut varma oliko ratsastaja hypännyt innareita aiemmin. Toisaalta metrin tasolla hyppääjä varmasti oli niissäkin kokenut. Alkuun ei oikein saatu askelta sopimaan vaikeammassa kierroksessa aloittaessa, joten laitoin vielä innaritehtävän edelle puomeja avustamaan sopivan ponnistuskohdan löytämistä. Seuraavilla kerroilla ei tehtävä tuottanut ongelmaa ja vähitellen, kun Jassu oppi katsomaan sopivan kohdan saatiin puomit jätettyä pois. Loppuun tultiin vielä samaa tehtävää korotetulla korkeudella, jossa yhteistyö sujui ja ruuna ponnisti sopivasti, vaikka pari hyppyä alkuun tulivatkin aavistuksen juurelle. Molemmilla tuntui olevan hauskaa tunnilla ja suoritus parani huikeasti loppua kohden. Lisää treeniä vaan, niin kyllä teistä hyvä pari tulee ensi kevään

Valmennus 03.00.00000

Jukolan talo, eteläisessä Hämeessä, seisoo erään mäen pohjoisella rinteellä, liki Toukolan kylää. Sen läheisin ym­päristö on kivinen tanner, mutta alempana alkaa pellot, joissa, ennenkuin talo oli häviöön mennyt, aaltoili teräinen vilja. Peltojen alla on niittu, apilaäyräinen, halkileikkaama monipolvisen ojan; ja runsaasti antoi se heiniä, ennenkuin joutui laitumeksi kylän karjalle. Muutoin on talolla avaria metsiä, soita ja erämaita, jotka, tämän tilustan ensimmäisen perustajan oivallisen toiminnan kautta, olivat langenneet sille osaksi jo ison jaon käydessä entisinä aikoina. Silloinpa Jukolan isäntä, pitäen enemmän huolta jälkeentulevainsa edusta kuin omasta parhaastansa, otti vastaan osaksensa kulon polttaman metsän ja sai sillä keinolla seitsemän vertaa enemmän kuin toiset naapurinsa. Mutta kaikki kulovalkean jäljet olivat jo kadonneet hänen piiristänsä ja tuuhea metsä kasvanut sijaan. - Ja tämä on niiden seitsemän veljen koto, joiden elämänvaiheita tässä nyt käyn kertoilemaan.

Valmennus 00.00.00000

Jukolan talo, eteläisessä Hämeessä, seisoo erään mäen pohjoisella rinteellä, liki Toukolan kylää. Sen läheisin ym­päristö on kivinen tanner, mutta alempana alkaa pellot, joissa, ennenkuin talo oli häviöön mennyt, aaltoili teräinen vilja. Peltojen alla on niittu, apilaäyräinen, halkileikkaama monipolvisen ojan; ja runsaasti antoi se heiniä, ennenkuin joutui laitumeksi kylän karjalle. Muutoin on talolla avaria metsiä, soita ja erämaita, jotka, tämän tilustan ensimmäisen perustajan oivallisen toiminnan kautta, olivat langenneet sille osaksi jo ison jaon käydessä entisinä aikoina. Silloinpa Jukolan isäntä, pitäen enemmän huolta jälkeentulevainsa edusta kuin omasta parhaastansa, otti vastaan osaksensa kulon polttaman metsän ja sai sillä keinolla seitsemän vertaa enemmän kuin toiset naapurinsa. Mutta kaikki kulovalkean jäljet olivat jo kadonneet hänen piiristänsä ja tuuhea metsä kasvanut sijaan. - Ja tämä on niiden seitsemän veljen koto, joiden elämänvaiheita tässä nyt käyn kertoilemaan.